|
"Tarujen Itämainen" on PiikaLikka-sarjan ensimmäinen kirja, vauhdikas kokoelma pakinoita, jotka ovat syntyneet
kissojen keskellä, kissojen hyppiessä näppäimistöllä, kissojen laulaessa rakkailleen (iteselleen?) serenadeja,
kissojen nauttiessa näyttelymenestyksestä, toisin sanoen kissojen viedessä eikä vikistessä. Se on kirja siitä,
miten asioiden ei pitänyt olla, oppimisesta, riemusta, säikähdyksistä, elämänkokoisista suruista ja vielä vähän
suuremmista onnenhetkistä itämaisten kissojen parissa - niiden itsensä välittäessä tuon taivaallisen verran.
|

|
|
Laukaalainen Pia-Maija Jalkanen (1954) tunnetaan suurena eläinten ystävänä ja pienempien puolestapuhujana.
Kissoja hän ei epäröi nostaa pöydälle hyvän asian niin vaatiessa. Jalkanen on kasvattanut itämaisia ja
siamilaisia kissoja vuodesta 1998. Hänen kotonaan on syntynyt kolmetoista pentuetta ja luvuton määrä pakinoita ja
piirroksia asian ympäriltä, vierestä ja joskus jopa kohdalta. Kasvattajana Jalkanen näkee jokaisen kissanpennun
yksilönä ja etsii kullekin parhaimman ja sopivimman kodin. Eikä uusien omistajien ole koskaan tarvinnut jäädä
itämaisen haasteensa kanssa yksin, vaan Jalkasella on aina löytynyt aikaa asiantuntevalle neuvolle yhteisen
matkan onnistumiseksi.
|